Kirjaudu
| Sivustolle lisätty Poliisin palsta |
|
Sivustolle on tänään lisätty Poliisin palsta, johon Ylikonstaapeli Tapani Saarinen kirjoittaa. Tsekkaa palsta tästä! Kiitos Tapanille vaivannöästä ja hienosta panoksesta sivuston rakentamiseen!
Alkoholi ei kuulu Pirkanmaan kelkkailijoiden ajokulttuuriin Alkoholi ei kuulu Pirkanmaan kelkkailijoiden ajokulttuuriin.
Poliisi antaa kiitosta Pirkanmaalaisille moottorikelkka harrastajille. Talven 2009 aikana poliisi tavoitti vain muutaman kelkalla liikkuneen rattijuopon. Näistäkin osa oli muualta tulleita ”turisteja”. Kausi 2010 on alkanut samansuuntaisesti. Vain vuoden vaihteen ulkomaalaiset vieraat ovat pistäneet silmiin alkoholikäytöksellään.
Urat ja liikkumiset pohjoisella Pirkanmaalla on melko hyvin mallillaan. Poolin uria hoidetaan ja väkeä liikkuu laajalta alueelta. Nyt kun uraluvat ovat tulleet myyntiin, niin tietysti toivotaan, että kaikki Poolin urilla liikkuvat hoitavat lupansa kuntoon, jotta maastossa liikkuminen on sallittua. Pooli on antanut poliisille valtuutuksen puuttua uralupamaksujen valvontaan ja muun valvonnan ohessa myös tähän kiinnitetään huomiota.
Muualta Pirkanmaalta ei kuulu ihan samansuuntaisia uutisia. Alueilla jotka eivät ole liittyneet Pooliin ja ovat vailla paikallista, esim kelkkakerhon ohjausta, liikkumisessa on poliisin kannalta enemmän huomautettavaa. Kelkkailu on siirretty osittain ajoradalle ja kevyenliikenteen väylille, jotka eivät ole hyväksyttäviä kelkkailu-uria. Monesti paikallisella sopimisella saataisiin hyvät ura ratkaisut aikaan. Poliisi tulee panostamaan näiden alueiden valvontaan.
Paikoin vauhdit nousevat yli tarkoituksenmukaisuuden, jolloin onnettomuusriski turhaan kasvaa. Olemme joutuneet puuttumaan muutamiin koviin suorituksiin. Pidetään siis vauhdit kurissa ja hyvän turvallisuuskehityksen suunta ylöspäin.
LP:n käytössä olevat Yamahan RX ja Lynx liikkuvat Pirkanmaan alueella joka viikonloppu ja vaihtelevasti viikon aikana. Myös poliisilaitoksen kelkat suorittavat valvontaa alueella. Kun asiat on kunnossa, on helppo tervehtiä vastaantulijaa, vaikka se olisikin poliisikelkka.
Terveisin Tapani Saarinen ylikonstaapeli, LP Tampere p 0718782511
|

